Kolme pitkää vuotta, yksi koronaarinen kesä ja tyhjien kaikuvien stadionien futiskaudet. Aika on madellut eikä unelmien kesä tuntunut koskaan saapuvan. Täällä se nyt kuitenkin on. Ehkä hiukan erilaisena kun odotettiin, mutta yhtä kaikki fudistäyteisenä ja erillaisin odotuksin vuorattuna. Koko palloileva Suomenniemi on täynnä huhuilua ja huuhkajia, mutta todellinen fudisniilo odottaa yhtä paljon itse peliä, sen pehmeää ennalta-arvaamattomuutta ja pieniä tarinoita jotka odottavat vielä käsikirjoitusta.
EM-huuma on tehty ihmisten innosta ja halusta kannustaa omiaan, se on uusien pelaajien estradi, pettymysten ja karvaiden muistojen folklore ja samalla tuttu ja turvallinen kuukausi kun yksi haltuunotto merkitsee enemmän kuin kymmenen kunnalisvaalien linjapuhetta. Tämä herkku alkaa ylihuomenna ja niin alkaa myös virallinen EM-Kisaveikkaus 2021™.
Kisatoimisto pyrkii toimimaan edellisten vuosien tapaan ja tästä blogista löydät kaiken tarpeellisen niin kisojen kuin veikkauksenkin seuraamiseen. Viimekisoista tuttu wattsapp-ryhmä on myös lyöty uudelleen pystyyn ja ainakin kisatoimisto viihtyi viimekisoissa siellä käydyn keskustelun parissa todella hyvin.
- JOS ET OLE OSALLISTUMASSA SKABAAN HEITÄ TOIMISTOLLE VIESTIÄ
- JOS OLET HOUKUTELLUT MUKAAN JOTAIN UUSIA VEIKKAAJIA ILMOITA MYÖS TÄSTÄ:
Tässä muistutus miten itse veikkaaminen tapahtuu:
TÄRKEÄÄ:
Tulosveikkaukset voi lähettää yhtenä klimppinä (alkulohkot) kisatoimistolle, mutta toimiston työntekijät suosittelvat kisojen aktiivista seuraamista ja reagoimista muuttuviin voimasuhteisiin.
Tulokset palautetaan mielellään s-postitse theikki@gmail.com, whatsappilla, tai tekstiviestitse 040-7629381.
Puhelimitse tai suullisesti ilmoitettuja tuloksia ei mielellään oteta vastaan
Kisatoimistolla ei ole velvoitetta kärttää puuttuvia tuloksia.
Veikkausten pitää olla lähetettyinä ennen pelin alkamista. Tästä ei jousteta.
Kisatoimisto on aikaisempina vuosina ollut näissä asioissa kiltti ja aktiivinen ja on sitä luultavasti jatkossakin, mutta henkilöstö toivoo kisailijoilta oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta.
.