Pallo pyörii taas ja kisat jatkuvat. Kisatoimistossa odotellaan niitä tavallisia uutisia - mitä kuuluu Pukin nilkalle, jaksaako valtamerilaiva Sparv kääntyillä vielä yhden ysikymppisen ja mitä miettii vapahtaja Kanerva. Ja veikkauksessa tilanne on äärimmäisen kutkutta. Taigan näkemys fudiksesta on jalostunut Pohjois-Haagan karuilla pelikentillä, Herttoniemessä Ritva on punonut juonia kolmen vuoden ajan iskeäkseen tietonsa tiskiin juuri nyt ja Anne on saapunut veikkausporukkaan Zlatanin elkein ilman pienintäkään nöyristelyä.
Ensimmäinen kisaviikonloppu on takana ja fudis on näyttänyt jo voimansa. Iloinen ja vakuutava Italia, paluun arvokisoihin tehnyt Hollanti, kotikentällänsä aina vahva Englanti ja tietysti Suomi. Keneltäkään ei silti tarvitse kysyä mitä tästä viikonlopusta lopulta jäi mieleen.
Eilinen päivä oli kaikin puolin erityinen ja erikoinen. Jalkapallo on ollut osa kisatoimiston elämää aina ja Suomen maajoukkueen tarina on kulkenut kokoajan oman tarinanu rinnalla. Futaavalla Suomella on muisti ja meillä kaikilla sen kanssa yhteiset muistot. Eilen yksi tarina sai päätöksensä ja toinen alkoi. Kun pallo Parkenilla potkaistiin liikkelle ilo, riemu ja epäusko sekoittuivat Simply the Bestin muovaamaan päättymättömään pessimismiin. Fudis oli ihanaa ja elo silkkaa juhlaa. Ja siinä hetkessä elämän arvaamattomuus tuntui kovin kovin kaukaiselta.
Jalkapallo tuottaa iloa. Sen pelaaminen ja katsominen on mitä suurimmassa määrin tapa rentoutua. Jättää arki hetkeksi ja keskittyä epäolennaiseen. Yksi pehmeä haltuunotto täyttää koko mielen ja ennalta-arvaamaton vartalon liike saa haukkomaan henkeä. Peli on myös paljon enemmän kuin vain maalit ja lopputulokset. Se on politiikka, se on kansallistunnetta - rujoja piirteitä ja julmaa laskelmointia, mutta myös kauneutta, yhteisöllisyyttä ja yhteyttä. Se on maailmanlaajuinen kieli - kun sinulla on pallo mukana sinulla on aina paikka johon paeta. Ja mantereesta riippumatta sinulla on myös tovereita jotka jakavat saman pelin ilon.
Silti se on vain peli ja eilinen realisoi tämän mitä julmilla ja karuimmalla tavalla. Nyt tässä alkuyössä ajatus toimii jo ehkä kirkkaammin. Elämä jatkuu. Jalkapallo on kaunis peli ja Christian Eriksen on pelannut sitä aina sen kauneimmalla tavalla. Eilinen kävi muistutuksena sille, että mikään ei ole varmaa. Se muovasi hetkeksi perpektiiviä. Eriksen on meille läheinen suoritustensa ja yhteisen fudishistorian kautta ja foorumi traagisille tapahtumille teki kyseisestä sairaskohtauksesta kansainvälisen tragedian. Onneksi kohtaus tapahtui kentällä jossa apu oli kaikkein lähimpänä ja ammattitaitoinen ensiapuväki onnistui ilmeisesti palauttamaan Tanskan ikuisen kympin takaisin elämään. Toivotaan, että saamme nauttia vielä miehen jalkapallotaiteesta, mutta lopulta - kahden pienen lapsen isä ja ilmeisen mukava aviomies on elossa. Jalkapallo ei pääty yhden pelaajan lopettamiseen.
Tämä Kisaveikkaus on kahden perheen, laajennetun sellaisen koitos. Perinne saa meidät järjestämään ja osallistumaan joka toinen kesä tätäkin kautta fudisken arvokisakemuihin. Aina aika ajoin Kisatoimistossa pohditaan ovatko kaikki mukana puolittaisesta pakosta, mutta ehkäpä asia ei ole näin. En minä edes näitä Markkasia kummimmin tunne, keräännymme vain näiden veikkausten johdosta yhteen nauttimaan ja fiilistelemään. Ja siinä itselleni onkin koko tämän homman juju. Porukka on sama ja vuosien saatossa se ihan oikea elämä on tuonut osallistujalistalle uusia aina jollekin meistä niitä tärkeimpiä ihmisiä. Taas tänä vuonna kävi näin ja tämä lämmitti kisatoimiston mieltä enemmän kuin 10 pistettä Marokko-Saudi-Arabia ottelusta vuodelta -98.
Kaikilla meistä on perhe ja sen tärkeyttä ei tarvitse alleviivata. Kisatoimisto kehottaa fokusoimaan siihen ihan viereen. Siihen se perpektiivi hetkeksi kääntyi. Kisaunelma elää ja pallo rullaa luonnon nurtsilla. Tulevat viikot tuovat meille lisää äimisteltävää, ihasteltavaa ja kiroiltavaa. Ilo - sitä kohti kantsii aina pyrkiä ja siihen fudis toimii oikein hyvin. Pidetään siis telkkarit auki!
- Toimiston Horisijat
ReplyForward |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti