Kohti Finaalia 14.7.

Kuukausi eurooppalaista fudisjuhlaa on takana ja tänään EM-kisat ja EM-kisaveikkaus 2024 saa päätöksensä. Hesarin toimittaja jo teurasti kisat kaikkien aikojen huonoimmiksi, koska Ronaldo oli huono, Mbappe ei osunut puiden väliin ja maaleja tehtiin keskimäärin vähemmän kuin aiempina vuosina. Kisatoimistossa kisat on nähty hiukan eri vinkkelistä.

Fudista voi pelata useammalla eri tavalla ja ihan yhtä monella tavalla turnauksia on myös voitettu. Rinus Michelsin Hollanti -88 oli hitusen viihdyttävämpi kuin aurinkorannalta kisoihin kutsuttu Rickhard Möller Nielsenin Tanska 1992 tai Otto Rehnhagelin Kreikka 2002. Espanjan tiki-taka mestaruudet 2008 ja 2012 taas jakoivat Euroopan kahtia, osa ihasteli ja osa tylsistyi pallon hallinnan hitauteen. Sen lisäksi, että voittaa voi monella tavalla myös eri tyyleille pelata löytyy omat ihailijansa ja kannattajansa.

Hesarin toimittaja myös syyllistyi myös liikaan dramatisointiin. Arvokisat ovat näkyvä osa futiksen evoluutiota, mutta tämän illan voittaja tuskin merkittävästi muuttaa sitä millaista fudista MM-kisoissa 2026 pelataan. Toki arvokisat kokoavat laajat massat samojen otteluiden ääreen. Suuret fudista vain sivulta seuraavat kannattajat Suomessa osallistuvat kuukauden festivaaliin ja samalla havahtuvat siihen, missä asennossa fudismaailmaa taas parin vuoden tauon jälkeen köllöttelee.

Ihana Espanja ja kamala Englanti, Vakuuttava luovuus ja kauhistuttavan tylsä puolustus - onneksi elämä ei ole yhden totuuden marssi. Turnausmuodon erityisyys on siinä, että toiseksi parhaasta joukkueesta voidaan kiistellä. Mestari on silti aina mestari ja kun huomenna heräämme on jompikumpi illan joukkueista on voittanut. Sikäli urheilu on kuin matematiikkaa. Jos ja vain jos voitat olet  Euroopan paras, mestari, kunnes toisin todistetaan.

Miten maailma muuttuisi jos kolme leijonaa karjuisi mestaruudelle. Olisi ihanaa jos Harry Kane voittaisi vihdoinkin jotain, Gareth Southgatelle mestaruus merkitsisi siirtymistä sylkykupista messiaaksi, tuhannet ja taas tuhanne suomalaiset joiden lauantai iltapäivää rytmitti Englannin Liiga kierros vuosia saisivat vihdoinkin juhlia suosikkijoukkeensa voittoa. Ja tietysti Kisaveikkausryhmässä jatkuvan naljailun alla olevan Tomin ilon ilta olisi ansaittu. 

Illan ottelun lähtökohdat ovat vielä hiukan normaalia jännittävämmät. Juuri kukaan ei pidä Englannin puolia. Southgate on leimattu tylsimykseksi, Kolme Leijonaa tylsyyden takuumiehiksi ja kaikkien huulilla on Espanjan ihmepoikien nimet. Ehkä juuri tässä on se mihin ottelu ratkeaa. Altavastaaja, oman saaren tuen siivittämä Englanti joka on kääntänyt jo nyt mahdottomat tilanteet mahdollisiksi. Siinä hetkessä kun Harry Kane nousee puskuun ja pallo painuu maaliin sekoaa koko Englanti. Ja kun peli soljuu eteenpäin sillä rytmillä ja taidolla, jonka pelaajisto mahdollistaisi suurin osa meistä unohtaa. Lyhyessä turnauksessa joukkue on juuri niin hyvä kun sen viimeinen ottelu.

Välierä vaihe alkaa 9.7.

 Eletään fudisdiggarin kulta-aikaa. EM-kisoissa on päästy välierävaiheeseen, suomalaisten seurajoukkueiden toivottavasti mahdollisimman pitkät seikkailut euroopassa alkavat ja Hesa-Cup täyttä Stadin, Espoon ja Vantaan kentät. Onneksi vuorokaudessa on loma-aikaan paljon tunteja. Jokainen näistä tapahtumista alleviiva fudiksen monimuotoisuutta ja kauneutta. Pikkulapsen riemukkaasta tuuletuksesta auringon polttaman baltialaisen nurmen kautta miljoonien muiden mukana kirkkaiden valojen alle Saksaan. Fudis yhdistää ja jalkapallon kieltä puhutaan kaikissa blokeissa.

Espanja 

Maa jonka kansallislaulussa ei ole sanoja. Jakautunut kansakunta, josta baskialue, katalonia, galicia, navarro ja muut itsehallintoalueet luovat omanlaisensa yhteiskunnan. Ihmiset ovat ylpeitä juuristaan ja perinteistään, eivät niinkään keskushallinnostaan ja Espanjasta. Vuosikymmeniä Espanja oli arvokisojen alisuorittaja, jossa eri aluieden joukkuiden parhaat pelaajat eivät löytäneet henkeä pelata yhdessä. Puhuttiin kiintiöbaskeista ja Barcan ja Realin pelaajien ryhmittymistä. Menestys kiersi ja ristiriita toisensa jälkeen nousi otsikoihin.

Kaikki muuttui 2000-luvun puolivälissä kun menestys saavutti La Rojan pukukopin. Pique, Puyol, Xavi ja Iniesta- Ramos ja Cassilias, kahden suuren kapteenisto ja Espanjan uuden nousun kasvot ja ilme. Juniorimaajoukkuissa yhdessä paljon voittanut ja yhteenhitsautunut ydin teki Espanjasta 2010-luvun taitteen dynastian ja mittarin. Menestys teki La Rojasta suositun myös keskushallinnon alueen ulkopuolella. Punaiset paidat täyttivät jopa La Ramblasin ja ympäri espanjaa oli juhlan paikka. Kun me nyt huokailemme Pedrin ja Rodrin eleganssille on silti hyvä muistaa, että La Roja ei todellakaan ole mikään koko kansan Huuhkajat.

Pelillinen ilo ja riemu, Espanja on ollut näiden kisojen tae vauhtifudiksesta ja taidokkaista suorituksista. Nuorisidolien johdolla joukkue on hurmannut skeptisen Kisatoimiston puolelleen. Tässä jengissä on jotain, onko se nuoruuden riemu vai valmennuksen oivallus sekoittaa periespanjalainen pallonhallinta laitojen hirvittävään vauhtifudikseen. Yhtä kaikki kentällä tapahtuva tanssi nostaa pulssia jopa Louhelassa ja hymyjä takuulla koko matkalla Tapulista Ouluun.

Ranska 

Vuosi 1998, Ranskan MM-kisat  ja kansakunnan ykkösjoukkueen monikulttuurinen miehistö. Zinedin Zidane ja Laurent Blanc, Lilian Thuram ja Didier Deshamps, Nuori Thierry Henry, David Trezequet ja monet muut - maailmanmestareita kaikki. Tätä joukkuetta käytettiin esimerkkinä tukahduttamaan alkavaa mukalaisvihaa. Siirtolaisten pojat yhdessä yhtenäisen demokriittesen Ranskan puolesta. Peilikuva nykyhetkeen jossa joukkueen pelaajat ovat asettununeet voimalla vastustamaan Marie Le Penin oikeistopopulistisia kannanottoja. Elämä nivoutuu politiikkaan ja urheilijoina tyhjäpäinä usein pidetyt futarit ovat antaneet taas äänen ja kasvot monikultturisuudelle ja suvaitsevaisuudelle.

Le Bleus - Siniset, vuonna -98 Ranska esitteli palan magiaa ja elgenassia Zinedine Zidanen muodossa. Samalla se toi fudikseen myös voiman ja raivon ajaa iholle ja juosta päin. Repiminen ja raastaminen mahdollisti taiteilijoiden loiston ja Kisatoimiston mielikuvien mukaan muutti fudisken suuntaa merkittävästi. Se oli esisoittoa nykyhetkelle jossa nopeus ja pelivoima on kaiken ydin. 

Tämän jälkeen Ranska on ollut kestomenestyjä arvokisoissa ja 2010-luvun puolivälin jäkeen Didier Deshampsin valmennuksessa siitä on tullut voittokone. Ranskalainen terve ylimielisyys ja loisto on valjastettu muut tylsyttävän kollektiivin suureksi esimerkiksi. Joukkue jossa maailman parhaat pelaajat saadaan vuodesta toiseen pelaamaan joukkueen ja sen valmentajan haluamalla tavalla. Kisatoimistolle Ranskasta on kuoritunut Deschampin vuosina helpsti inhottava vastavoima. Turhauttava ryhmä joka ei ikinä näytä sitä me siltä haluaisimme nähdä.

Illan pelin lähtökohdat ovat tässä. Iso osa maailmasta seisoo Espanjan takana ja Setä Didier myhäilee. Ilme on sama kuin aina ja usein se on 90-minuutin kohdalla taipunut riemukkaaseen nauruun. Voittaaksen Europaan mestaruuden on voitettava Ranska, mitä tekee Espanja ja saako Lamine Yamal vihdoinkin keskittyä geometrian opiskeluun?