Eletään fudisdiggarin kulta-aikaa. EM-kisoissa on päästy välierävaiheeseen, suomalaisten seurajoukkueiden toivottavasti mahdollisimman pitkät seikkailut euroopassa alkavat ja Hesa-Cup täyttä Stadin, Espoon ja Vantaan kentät. Onneksi vuorokaudessa on loma-aikaan paljon tunteja. Jokainen näistä tapahtumista alleviiva fudiksen monimuotoisuutta ja kauneutta. Pikkulapsen riemukkaasta tuuletuksesta auringon polttaman baltialaisen nurmen kautta miljoonien muiden mukana kirkkaiden valojen alle Saksaan. Fudis yhdistää ja jalkapallon kieltä puhutaan kaikissa blokeissa.
Espanja
Maa jonka kansallislaulussa ei ole sanoja. Jakautunut kansakunta, josta baskialue, katalonia, galicia, navarro ja muut itsehallintoalueet luovat omanlaisensa yhteiskunnan. Ihmiset ovat ylpeitä juuristaan ja perinteistään, eivät niinkään keskushallinnostaan ja Espanjasta. Vuosikymmeniä Espanja oli arvokisojen alisuorittaja, jossa eri aluieden joukkuiden parhaat pelaajat eivät löytäneet henkeä pelata yhdessä. Puhuttiin kiintiöbaskeista ja Barcan ja Realin pelaajien ryhmittymistä. Menestys kiersi ja ristiriita toisensa jälkeen nousi otsikoihin.
Kaikki muuttui 2000-luvun puolivälissä kun menestys saavutti La Rojan pukukopin. Pique, Puyol, Xavi ja Iniesta- Ramos ja Cassilias, kahden suuren kapteenisto ja Espanjan uuden nousun kasvot ja ilme. Juniorimaajoukkuissa yhdessä paljon voittanut ja yhteenhitsautunut ydin teki Espanjasta 2010-luvun taitteen dynastian ja mittarin. Menestys teki La Rojasta suositun myös keskushallinnon alueen ulkopuolella. Punaiset paidat täyttivät jopa La Ramblasin ja ympäri espanjaa oli juhlan paikka. Kun me nyt huokailemme Pedrin ja Rodrin eleganssille on silti hyvä muistaa, että La Roja ei todellakaan ole mikään koko kansan Huuhkajat.
Pelillinen ilo ja riemu, Espanja on ollut näiden kisojen tae vauhtifudiksesta ja taidokkaista suorituksista. Nuorisidolien johdolla joukkue on hurmannut skeptisen Kisatoimiston puolelleen. Tässä jengissä on jotain, onko se nuoruuden riemu vai valmennuksen oivallus sekoittaa periespanjalainen pallonhallinta laitojen hirvittävään vauhtifudikseen. Yhtä kaikki kentällä tapahtuva tanssi nostaa pulssia jopa Louhelassa ja hymyjä takuulla koko matkalla Tapulista Ouluun.
Ranska
Vuosi 1998, Ranskan MM-kisat ja kansakunnan ykkösjoukkueen monikulttuurinen miehistö. Zinedin Zidane ja Laurent Blanc, Lilian Thuram ja Didier Deshamps, Nuori Thierry Henry, David Trezequet ja monet muut - maailmanmestareita kaikki. Tätä joukkuetta käytettiin esimerkkinä tukahduttamaan alkavaa mukalaisvihaa. Siirtolaisten pojat yhdessä yhtenäisen demokriittesen Ranskan puolesta. Peilikuva nykyhetkeen jossa joukkueen pelaajat ovat asettununeet voimalla vastustamaan Marie Le Penin oikeistopopulistisia kannanottoja. Elämä nivoutuu politiikkaan ja urheilijoina tyhjäpäinä usein pidetyt futarit ovat antaneet taas äänen ja kasvot monikultturisuudelle ja suvaitsevaisuudelle.
Le Bleus - Siniset, vuonna -98 Ranska esitteli palan magiaa ja elgenassia Zinedine Zidanen muodossa. Samalla se toi fudikseen myös voiman ja raivon ajaa iholle ja juosta päin. Repiminen ja raastaminen mahdollisti taiteilijoiden loiston ja Kisatoimiston mielikuvien mukaan muutti fudisken suuntaa merkittävästi. Se oli esisoittoa nykyhetkelle jossa nopeus ja pelivoima on kaiken ydin.
Tämän jälkeen Ranska on ollut kestomenestyjä arvokisoissa ja 2010-luvun puolivälin jäkeen Didier Deshampsin valmennuksessa siitä on tullut voittokone. Ranskalainen terve ylimielisyys ja loisto on valjastettu muut tylsyttävän kollektiivin suureksi esimerkiksi. Joukkue jossa maailman parhaat pelaajat saadaan vuodesta toiseen pelaamaan joukkueen ja sen valmentajan haluamalla tavalla. Kisatoimistolle Ranskasta on kuoritunut Deschampin vuosina helpsti inhottava vastavoima. Turhauttava ryhmä joka ei ikinä näytä sitä me siltä haluaisimme nähdä.
Illan pelin lähtökohdat ovat tässä. Iso osa maailmasta seisoo Espanjan takana ja Setä Didier myhäilee. Ilme on sama kuin aina ja usein se on 90-minuutin kohdalla taipunut riemukkaaseen nauruun. Voittaaksen Europaan mestaruuden on voitettava Ranska, mitä tekee Espanja ja saako Lamine Yamal vihdoinkin keskittyä geometrian opiskeluun?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti