Pettyneet kisafanin purkaus ja tilanne 10.7.

Lauri 324p, Ahto 314p, Jani 310p, Maaret 306p, Mikko 304p, Samuli 302p ja Jukka 298p - enää näillä seitsemällä on laskennallinen mahdollisuus voittaa Kisaveikkaus2018™.  Toimiston Thaimaassa toimiva veikkausjaos on kertoo, että voiton Louhelaan jäämisen kerroin on pudonnut jo 1,2:een.

Ensimmäisen välierän jälkeen toimistossa tunnetaan väsymystä. Kisat alkavat olla taputeltu, menestystä ei taaskaan tullut ja fiilis on muutenkin kuin vuonna 2016. Didier Deschapsin valmentamat gallian kukot kiekuivat  itsensä finaaliin kököttämällä passiivisen varmasti vastaanottamassa Belgialaisten vyöryä. Vastahyökkäyspelaamisen kauneus on taitavissa riistoissa, nopeissa kombinaatiossa ja näiden avulla pienen tilan muuttamisessa mahdollisuudeksi juosta hädissään kohti omaa maalia pakenevia puolustajia vastaan. Tässä Ranska on todella hyvä ja pieninä vilauksina myös Kisatoimitossa huokailtiin hymyssä suin. Pääosin "tiivis pysyminen muodossa ja tilojen tukkiminen", kuten bussia tai catenacciota nykyään kutsutaan aiheuttaa fudisromanttisessa Louhelassa vilunväreitä. Kun Ylessä tästä tavasta voittaa käytettiin äsken termiä taide aletaan Länsi-Vantaalla voida pahoin.

Vuoden 2004 EM-veikkauksen voittajaa tuskin muistaa kukaan, mutta Otto Rehnhagelin ja Kreikan tavan voittaa muistanevat useimmat. Omiin nolla ja maali erikoistilanteesta - kuulostaako tutulta? Muistaakseni veli Otto ja Kreikka manattiin kisojen alla kaiuiksi historiasta ja vielä kisojen jälkeen tapaan voittaa suhtauduttiin huumorilla. Kärjistetysti voi todeta, että nyt tällä tavoin menestyvät myös monet suurista -toki pelaajamateriaalin mahdolistavin maustein (esim. noi nopeat tilanteen vaihdot). Silti kisatoimiston fudistaktinen osasto on päivitellyt pitkälle yöhön nykysiä guru-, nero, ja oraakkelivalmentajia. Belgian Martinezin neroutta puolivälierissä oli olla puolustamatta kymmenellä ja parkkeerata tokalla jaksolla dösä keskelle manskun ruuhkaa... eikun sori - pysyä tiiviisti muodossa ja täyttää tyhjät tilat.

Ehkä tässäkin pelin jälkeisesessa mutulyysissä on isohko ripaus ärsyyntynyttä yksisilmäisyyttä, mutta tämän iltaisen kaltaisia pelejä on nähty kohtuu paljon. Kisatoimiston tämän hetkinen suhde seurapalloiluun on historiallisen hatara. Syyt tähän ovat kovasti ulkojalkapalloilullise. Ne liittyvät enemmän ihmisoikeusrikkomuksiin, pikimustaan kaiken moraalin, solidaarisuuden ja oikeudenmukaisuuden voittavaa rahaan ja lajin pilaavaan polarisaation joka kuljettaa kaikki lupaavat pelaajat Euroopaan 4-7 suurseuraan. Vähän seurapelejä seuraavan mutu on, että näillä kentillä menestymisen reseptit ovat snadisti positiivisemmat kuin maajoukkueissa. Peli on iloisempaa ja pellästään puolustamalla, seuran koosta ja tavoitteista  riippumatta, ei ole saavutettu hetkeen suuria menestyksiä.

Mistä tämä johtuu? Onko nykyisillä pelimäärillä ja kisojen ajankohdalla joku merkitys vai onko esim. "riskittömän" prässin opetteleminen sen verran vaikea juttu, että sitä ei Maju-kuvioissa ehditä hioa koutsien mielestä riittävästi? Onko pallonhallinnan kautta tilanteiden luominen (kröhm. murtautumismallit) vaikeampi ja pidempi tie menestyä kuin keskustan tukkiminen? Onko puolustamalla ja vetäytymällä saavutettu viimeaikoina liikaa? Kuka uskaltaisi yrittää voittaa niin, että puolueeton asiantuntijajaos huokaisee ja liikuttuu. Ehkä Kisatoimiston kansainvälistensuhteiden kanslian pitäisi tarttua puhelimeen. Toisessa päässä vastattaisiin - Rehnhageleilla. Se mies on aikaisemminkin uskaltanut ajatella boksin ulkopuolella.

Tilanne 10.7.

Ketkä juhlii Belgialaisten kustannuksella?