torstai 11. kesäkuuta 2026

11.6. Kisaveikkaus 2026 on taas täällä

Kansaivälinen jalkapallo ei voi hyvin, tai ehkä nykyinen meininki on heijaste isommasta ilmiöstä jota ylläpitävät kaikki muutkin eliitit ja pienen piirin leikkikentäksi muuttuneet globaalit foorumit. Jalkapallo pelinä muuttuu myös ja tämän muutoksen mukana kisatoimiston jäärä vielä sinnittelee. Valitettavasti kattojärjestön täysin päätön, moraaliton ja rikollinen toiminta ei voi olla vaikuttamatta itse pelistä nauttimiseen. Gianni Infantino muutti aikanaan Qatariin ja nyt ylimielinen ja omnipotentiaa sairastava suurmoguli hännystelee Mar a Lagossa Donald Trumpin ylimpänä silittelijänä ja vahvistajana. 

Kun Gianni Suuri lanseerasi Trumpille oman rauhanpalkinnon ja koko maailman annetiin seurata tätä absurdia näytelmää suorassa TV-lähetyksessä otettiin FIFA:nkin mittapuulla sen kokoluokan pohjakosketus, että itse en oikein kyken irrottamaan tätä todellisuutta alkavista kisoista. Myönnän ikävöiväni Sepp Blatterin aikoja ja vanhan koulukunnan korruptiota. Kisoissa on kai silti kyse urheilusta ja kilvoittelusta - jalkapallosta ja lopulta myös leikistä. 


Kisatoimisto on pyörittänyt näitä Veikkauksia nyt jo neljännes vuosisadan ajan ja tänä aika uusia sukupolvia on syntynyt ja myös kisaveikkaajia on poistunut aurinkoisemmille veikkausareenoille. Tältä tontilta on helppo huomata, että ikä tuo mukanaan myös kritiikin ja tiedostavuuden - kyynisyyden sanoisi joku. Onneksi vielä suuremman iän tuoma ymmärrys ja humaanius pystyy asettamaan myös politisoituneen ja läpikorruptoituneen maailman mittakaavaan. Dataosastolle kiitos siitä, että "painostuspuheluiden" kautta Kisatoimisto saatiin vakuutettua niistä tärkeimmistä asioista. Perinteet, kisailu ja leikki - häviämme jos unohdamme ne. Pitäkää ruutuvihkoistanne kiinni, sillä kohta mennään. 48 joukkuetta ja hitokseen otteluita, kuka uskoo Curacaoon ja heltiääkö Haitille yhtäkään pistettä.
 
HUOM: KISAVEIKKAUKSEN KANNALTA AIKAVYÖHYKKEET TULEVAT OLEMAAN ONGELMA. SUOSITTELEMME TARKKAAVAISUUTTA, ETTEI ISOJA PISTEITÄ MENE OHI SUUN



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti